| perjantai 30. heinäkuuta 2010 | |||||||||||||||||||||||||
|
Savate-terveiset Sveitsistä ja Ranskasta 21.02.2010 "Hmm.. Savate, mitähän se on? Ai, se on jotain potkunyrkkeilyä, ja vieläpä ranskalainen laji. No, sehän passaa, varsinkin jos pääsen Cerniin töihin..." Ajatukseni pyörivät tätä rataa kesällä 2007, kun mietin itselleni uutta harrastusta. Olin juuri laittanut työhakemuksen Cerniin, atomitutkimuslaitoksen palokuntaan Genevessä - ja halusin aloittaa samaan aikaan ihan kuntoilumielessä jonkun kamppailulajin. Päätin lähteä mukaan elokuussa alkavalle savaten alkeiskurssille Helsingissä. Sain hien virtaamaan ja huomasin savaten olevan erinomaista kokovartalotreeniä. Kun sain siinä sitten ensimmäiset iskut päähäni, se ei tuntunutkaan lainkaan niin pahalta kuin olin luullut. Ajattelin, että tätähän on mukava opetella ja vielä mukavampaa on huomata oppivansa.
Olin alkanut jo heti muuton jälkeen tutkistelemaan treenausmahdollisuuksia ja lähin savateseura löytyi Sveitsin puolelta Geneven keskustasta. Pian löysinkin itseni sieltä treeneistä ja sama kielimuuri oli edessäni: kaikki oli ranskaksi. Kun en sitä ymmärtänyt, niin piti olla silmä tarkkana ja yrittää tulkita, mistä milloinkin oli kyse. Onneksi löytyi useimmiten joku treenaajista, joka tulkkasi englanniksi.
Treenaaminen Geneven savateclubilla on melko erilaista kuin mihin olin tottunut Sörnäisissä. Sali on koulun liikuntasali, jossa treenejä pidetään kahdesti viikossa ja kisojen alla on kolmannet harjoitukset painottuen ottelutekniikkaan. Koska Genevessä on yllättävänkin vähän harrastajia, meillä on vain yksi valmentaja ja kaiken tasoisilla - aina aloittelijoista EM-tason ottelijoihin - on yhteiset treenit. Treenit alkavat tietysti lämmittelyllä, jonka jälkeen tulee tekniikkaharjoitteluosio, joka suoritetaan aina parin kanssa. Muutaman erilaisen lyönti/potkuyhdistelmäharjoituksen jälkeen aletaan ottelemaan, jolloin pyritään käyttämään kyseisiä juuri harjoiteltuja tekniikoita. Nyrkkeilysäkkejä tai potkutyynyjä ei käytetä - kaikki harjoitukset tehdään vastustajan kanssa. Harjoittelu on siis hyvin ottelupainotteista, mikä mielestäni vaikeuttaa puhtaan tekniikan oppimista. Onneksi Lasse oli hionut tekniikkani jo Suomessa suurin piirtein kohdalleen. Täällä sainkin huomata olevani teknisesti paremmalla tasolla kuin pitempään harrastaneet. Puolen vuoden treenailun jälkeen olivat edessä ensimmäiset kisat, joihin en olisi uskaltanut lähteä ilman valmentajan painostusta ja vakuuttelua kyvyistäni. Kyseessä olivat pienimuotoiset seurojen väliset kisat lähellä Chamonixia, Cluses-nimisessä kylässä. Osallistujia oli meidän seuran lisäksi kolmesta muusta ranskalaisesta seurasta. Otteluun minut ilmoitettiin punahanskaisena, vaikka en ollut suorittanut siitä varsinaista hanskakoetta. Vastustajakseni sain samanpainoisen, mutta päätä pitemmän ottelijan. Kaveri oli erinomainen potkija, joten minun oli pakko pyrkiä hitailla jaloillani jatkuvasti lyöntietäisyydelle, jolloin olisin itse vahvoilla. Sain kärvisteltyä läpi kaikki kolme kahden minuutin erää ja tuomarit äänestivät ottelun tasapeliksi. Olin tyytyväinen - olin selvinnyt kunnialla ensimmäisestä koitoksestani! Seuraavana päivänä olikin sitten edessä aivan toisenlainen koitos. Meidän esikoinen, Luca, syntyi! Minusta oli tullut yhtäkkiä isä! Nyt oli aika pitää taukoa kaikesta treenaamisesta. Halusin tutustua kunnolla tähän uuteen ihmisen alkuun ja opetella elämään isän roolissa. Kun tilanne oli perheessämme hieman rauhoittunut, aloin taas käymään savatessa sen minkä töiltäni suinkin pystyin. Lisäksi vapaa-aikaani veroittivat agilityharrastukseni koirien kanssa ja valmistautuminen maratonille. Myös vaimoni löysi kaiken kukkuraksi itselleen uuden harrastuksen, rugbyn, joten aikataulut oli saatava synkronoitua aukottomasti yhteen, jos meinasi kaikkeen ehtiä.
Siellä oli ottelijoita jo useammasta seurasta eikä vastustajista ollut pulaa. Jouduinkin ikävän yllätyksen eteen, kun sain vasta paikanpäällä tietää, että minulle oli sovittu yhden sijasta kolme ottelua! Vastustajista kaksi olivat punahanskaisia kuten minä, mutta yksi oli keltahanskainen, joten en pääsisi helpolla. Ei auttanut muu kuin yrittää säästellä voimia, mikä on ollut minulle aina hankalaa - enhän muista otteluissa välillä edes hengittää!
Tuloksena oli siis yksi voitto kolmesta ottelusta ja samalla kolme osumaa kaulaan, minkä johdosta tuli sairaslomaa töistä. Näin sain aikaa nuolla haavojani ja viettää laatuaikaa perheeni parissa. Sairaslomasta jäikin sitten lepomoodi päälle, jota jatkui muutaman kuukauden aina tammikuun puoleen väliin 2009 asti. Tuolloin valmentaja pirautti ja kysyi, että kiinnostaisiko ottelu siinä samassa paikassa missä ensimmäinen otteluni oli ollut, eli Clusesissa. Tämä valmentajani yhteydenotto olikin mainio potku persuuksilleni, että tarttis ehkä tehdä jotain. Ehdin käydä kaksissa treeneissä ennen matsia, mutta mitäpä siitä ressiä ottamaan, olinhan minä jo kokenut ottelija... :) Ressiä meinasi kuitenkin pukata sitten kisapaikalla, vaikka huomasin, että minulle oli merkitty ainoastaan yksi matsi ja vastustaja olisi samainen keltahanska kuin edellisellä kerralla. Eihän siinä auttanut muu kuin mennä pää pystyssä kehään ja yrittää tehdä parhaansa. Onneksi kaveri ei muistanut, että olin vahvoilla lähietäisyydellä, ja muutaman kerran sainkin hänet yllätettyä alafuetten ja etukäden suoraa yhdistämällä. Pääsin näin mättöetäisyydelle, jossa annoin nyrkin puhua. Ensimmäinen erä meni tasan, mutta seuraavissa kikkailuni ei enää tuottanut tulosta, ja kaveri vei ne kymmenen vuoden kokemuksella ja paremmalla kunnolla nimiinsä. Silti jäi hyvä maku suuhun ja itse ottelu tuntui hyvältä, vaikka nenäni vuosi verta ja koko kroppani oli hapoilla. Olin taas voittanut itseni.
Nyt on taas hyvä treenikausi päällä. Valmistautuminen huhtikuiselle Pariisin maratonille on nyt kovimmillaan, joten savatelle on varattu vain yksi päivä viikosta. Olen kuitenkin havainnut, että pitkän matkan juoksu ja savate täydentävät toisiaan, olemalla silti täysin erilaisia lajeja. Savatesta saan juoksuun sietokynnystä maitohapoille, mikä helpottaa viimeisten kilometrien rutistusta. Lisäksi keskivartalon lihakset vahvistuvat, mikä auttaa pitämään juoksutekniikan hyvänä. Juoksun parantama hapenottokyky taas auttaa jaksamaan pitempään kovatempoisessa savatessa. Tunnenkin olevani juuri nyt elämäni kunnossa! Koen, että saan pidettyä itseni savaten avulla pitkään hyvävointisena ja työkykyisenä. Toivottavasti aina sinne palomiesten eläkeikään asti, joka on vieläkin huimat 65 vuotta. Suomeen olemme palaamassa näillä näkymin ensi vuoden keväällä ja toivottavasti tulen tapaamaan tuttuja tyyppejä alkeiskurssiajoiltani. Onhan se mielenkiintoista nähdä, onko treenaaminen täällä Sveitsin ja Ranskan rajaseudulla tuottanut parempia vai huonompia tuloksia kuin siellä Suomessa! Geneven savateseura on perustettu vuonna 1980. Tällä hetkellä siinä on jäseniä on noin 50, joista 15 on ottelijoita. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.savate.ch Hyvää kevättä kaikille! |
||||||||||||||||||||||||