Etusivu » Artikkelit

Savatea Mauritiuksella!

13.02.2011

Mauritius, Afrikan saarivaltio Intian valtameressä, 900 kilometriä itään Madagaskarilta – se on siis hiukan etelään Sörnäisistä ja tämähän on fakta joka teki siitä varteenotettavan häämatkakohteen. Niinpä päätimmekin jo viime vuoden puolella, että sinne suuntaamme häämatkamme tammikuussa 2011. Koska paikka oli meille molemmille täysin tuntematon, päätimme hiukan etsiä internetin välityksellä tietoa saaresta ja selvittää sen kaikista tärkeimmän asian: löytyisikö saarelta Savate clubia. Eikä aikaakaan, kun törmäsimme Bambousin Savate Clubin sivuihin!

Tuumasta toimeen ja sähköpostia clubille. ”Saisimmeko tulla tutustumaan saliinne, katsomaan miten treenaatte ja tapaamaan paikallisia savaten harrastajia.” Hämmästyksemme siinä ei mennyt kuin päivä, kun sain vastauksen salin omistajalta, Patrick Cundasawmylta, joka taisi olla sähköpostistamme yhtä hämillään kuin minä hänen vastauksestaan: ”Totta kai olette tervetulleita vierailemaan ja ohjaamaan savate defensen harjoitukset”. Mainitsimme sähköpostissamme olevamme SD:n ohjaajia ja koska saarella ei harjoitella defenseä, ainakaan vielä, mahdollisuus treeniin piti nyt käyttää hyväksi. Ja mikä ettei, meistä Virpin kanssa ajatus oli mitä mainioin, pääsisimmehän näin tutustumaan saarelaisiin!

Matka kohti Mauritusta alkoi tammikuun 15. päivä lennolla Pariisiin, jossa pikaisen terminaalin vaihdon jälkeen kapusimme liki 11 tunniksi Air Mauritiuksen Airbussin kyytiin. Maanantaina tekstiviestittelimme Patrickin kanssa ja tiistaina tapasimmekin jo läheisen Flic en Flacin -kaupungin uimarannalla picnicin merkeissä Patrickin ja hänen vaimonsa Raninin. Meissä oli jotain yhteistä: Patrick toimi ohjaajana salilla, tapasi siellä Raninin, ohjasi hänen harjoitteluaan, pian he seurustelivatkin ja menivätkin jo lyhyen ajan kuluttua he naimisiin. Näin siis voi tosiaan käydä tosielämässä myös siellä.

Patrick aloitti savaten harjoittelun jo koulussa, vaihtoi välillä karateen, thainyrkkeilyyn, takaisin karateen ja sieltä juurilleen savaten pariin 20 vuoden iässä. Raninin tie savaten pariin kävi potkunyrkkeilyn kautta. Hän on otellut kuudesti, voittaen otteluistaan neljä. Nyt hän keskittyy muay thaihin, koska Maurituksella ei enää ole naisottelijoita savatessa – Raninin ja Patrickin mukaan suuri vahinko.

Sovimme Patrickin kanssa, että SD-treenit olisivat 17.1., muttei hänen salillaan, vaan suuremmalla salilla, jonne oli kutsuttu yhdestä kolmeen henkilöä saaren jokaisesta 13 clubista, joissa savatea treenaa aktiivisesti noin 250 henkilöä. Tämä tuntui mukavalta, mutta yllätys oli vielä suurempi, kun saimme kuulla, että paikalle tulee myös savaten saarelle vuonna 1981 tuonut Alain Aliphon, federaation puheenjohtaja.

Mauriuksen saaren ensimmäinen savatepotku potkaistiin Alainin mukaan hänen kotipihallaan Herve Bruandetin toimesta. Varsinaisesti savaten harrastus saarella alkoi muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1984, ja tänä päivänä Mauritiuksella on kuusi maailmanmestaria. Ei lainkaan hassumpi saavutus maalta, jossa asuu yksi miljoona ja kolmesataa tuhatta ihmistä.

Lomamme ensimmäinen hieman pilvisempi ja sateisempi päivä koitti 17. tammikuuta, lämpötilan ollessa 30 asteen paikkeilla ja kosteusprosentin siinä suihkun luokkaa, kun saavuimme salille Alainin kyydissä. Sali näytti Sörnäisten tai Myllypuron saleihin tottuneiden silmissä karuhkolta, mutta toimivalta, lukuun ottamatta erittäin liukasta maalattua betonilattiaa.

Saimme katsella paikallisten treenaajien lämmittelyä ja savaten tekniikkaharjoituksia noin puoli tuntia – tätä tarkkaillessa tuntui kuin olisi ollut omalla salilla, niin tutun näköistä menoa se oli. Vain perinteinen pauhaava musiikki puuttui. Mutta musiikin puutteen korvasi asenne, joka näkyi kaikissa harjoittelijoissa.

Jopa vasta äskettäin aloittaneiden tekniikat olivat näyttäviä, tyyliltään lennokkaita ja suorituksina puhtaita! Ei yksittäisiä potkuja tai lyöntejä, vaan opeteltuja sarjoja, joihin vastattiin nopeilla ja tarkoilla riposteilla. Nopeana arviona treeneistä oli tehtävissä myöskin se huomio, että ylälinjan potkuja tehdään erittäin paljon jo heti savaten ensitunneilla.

Ja sitten olikin meidän vuoro Virpin kanssa astua puikkoihin ja vetää perinteisen SD:n peruskurssin treenit höystettynä muutamilla jatkokurssin tekniikoilla: peruspuolustus, peruslyönnit ja potkut, kaato, kuristus, lukkoja ja tilapäisaseenkäyttöä. Paljoakaan enempää emme ehtineetkään kahden tunnin aikana kokeilemaan.

Treenaajien asenne oli vastaanottava, harjoitteet pyrittiin tekemään huolella, mutta jatkuvasti pieni hymy huulilla ja miksei olisikaan hymyilyttänyt, kun peräpohjolan ohjaaja kiskoi jo kolmatta uutta kuivaa t-paitaa päälleen treenin loppuvaiheessa (no, oli siellä muillakin paita märkänä). Ja nopeasti myös Mauritiuksella huomattiin se, että SD-tekniikat toimivat, sen verran monta kertaa kuului auts-huutoja eri puolilta salia. Niitä kuului erityisesti harjoituksessa, jossa testasimme syliotteesta vapautumista käyttäen apuna kännykkää.

Treenin jälkeen Alain vei meidät hotellille ja saimme kutsun tulla hänen perheensä luo illalliselle. Siellä kävimme keskusteluja juuri päättyneistä treeneistä. Vaihdoimme ajatuksia myös savaten historiasta saarella ja saimme kutsun tulla takaisin uudelleen vuonna 2012 ja mielellään siten, että voisimme vetää SD-treenejä ainakin parina iltana.

Viimeisenä iltanamme Mauritiuksella kävimme illallisella myös Patrickin ja Raninin luona. Selvisi, että Patrick on jo joitain vuosia haaveillut SD:n tuomisesta saarelle... ja taisin lupautua olemaan yhteydessä ystäviimme Ranskassa, josko he voisivat auttaa. Tosin, pakko myöntää, että mielelläni lähtisimme uudelleen Mauritukselle, vaikkapa heti, auttamaan Patrickia asiassa, mutta eivätpä taida työnantajamme ymmärtää asiaa samalla tavoin.

Toki matkaamme mahtui muutakin kuin tässä kerrotut tapaamiset. Kävimme kalastamassa, katsomassa delfiinejä, lilluimme katamaraanin kannella hypäten silloin tällöin Intian valtamereen snorklaamaan. Ja vierailimme paikallisella eläintarhalla, jossa kävimme puolentoista tunnin kävelylenkillä kahden aikuisen leijonan kanssa! Se oli ajatus, joka tuntui aluksi yhtä fiksulta kuin pään työntäminen kuumaan leivinuuniin, mutta se osoittautuikin upeaksi tavaksi kohdata kaksi leikkisää villieläintä.

Menemmekö uudelleen Mauritiukselle 2012? Vaikea sanoa muuta kuin että "toivottavasti pääsemme", koska saaresta, hotellistamme, paikallisista savate-harrastajista sekä -ohjaajista ja saaren luonnosta jäi niin hyvät muistot. Tästä näkökulmasta paluu saarelle tuntuu enemmän kuin houkuttelevalta vaihtoehdolta!

Marko & Virpi