Varauskalenteri on poistettu käytöstä

Savaten suurlähettiläs – Alain Tardits

31.05.2013

Pariisilaisella Alain Tarditsilla ei ole pitkää meriittilistaa ottelijana, eikä hän voi kehuskella valmentamiensa mestarien määrällä. Sen sijaan hän käyttää kaiken vapaa-aikansa – ja osan omista rahoistaankin – toteuttaakseen kutsumustaan: tehdä savatea eri maissa tunnetuksi.

"Noin 15 vuotta sitten tajusin järkytyksekseni, kuinka vähän tätä suurenmoista lajiamme tunnetaan maailmalla. Päätin ruveta korjaamaan asiaa”, Tardits muistelee. Nykyään hän viettääkin Pariisin-kodissaan vain lyhyitä aikoja kerrallaan, muuten hän kiertää eri maissa tekemässä savatea tunnetuksi. Reissuelämä ei miestä häiritse, päinvastoin: "Asun vaatimattomasti, minulla ei ole asunnossani edes televisiota. Olen paljon matkoilla, joten en tarvitse autoa enkä suurta asuntoa." Pelkästään viimeisen vuoden aikana Alain on ollut mukana järjestämässä savateleiriä ja assautin MM-kisoja Bulgariassa sekä kansainvälisiä kilpailuja leireineen Kreikassa, Unkarissa ja Espanjassa.

Sattuma-savateur

Oli puhdas sattuma, että savatesta tuli Alainin elämäntehtävä. "Isäni oli sitä mieltä, että nuoren miehen kasvatukseen kuuluu kamppailu-urheilu. 13-vuotiaana sain valita joko judon tai savaten. Ajattelin, että savate olisi mukavampaa, kun siinä oli mahdollisuus niin lyödä kuin potkia." Niinpä nuori Alain aloitti savateharrastuksen läheisessä seurassa ja ikävystyi lähes kuoliaaksi. "Olin ainoa ikäiseni koko seurassa, enkä voinut tehdä oikein mitään. Ajattelin, että lopetan koko touhun."

Sitten hän joutui kadulla tappeluun ikäisensä pojan kanssa, ja kesken kaiken molemmat huomasivat toisen käyttävän tuttuja tekniikoita. Tappelu loppui siihen paikkaan, ja Alain sai kuulla toisen pojan harjoittelevan seurassa, jossa oli paljon junioreita. Hän vaihtoi seuraa – eikä tylsää enää ollut. Siitä lähtien hän on panostanut savateen.

Kutsumus, ei ammatti

Lupaava ura katkesi kuitenkin 23-vuotiaana vakavaan loukkaantumiseen, ja Alainin oli etsittävä elämälleen uusi suunta. Hän ryhtyi näyttelijäksi, ja savate jäi kahdeksitoista vuodeksi: "Aloitin savaten uudelleen 34-vuotiaana. Aluksi hyvin varovasti, ihan vain harrastuksena. Sitten minua pyydettiin vetämään aluksi yksittäisiä savatetunteja, ja pian huomasin vetäväni harjoituksia täysipainoisesti. Olin kuntoutunut ja pystyin taas treenaamaan."

Ammattia savatesta ei kuitenkaan enää tullut, vaan leipänsä Alain tienaa edelle en näyttelemällä – ja järjestämällä taiteilijoille kansainvälisiä shakkiturnauksia.

Savaten opettamisesta hän ei halua ottaa palkkaa. "En suostu ottamaan maksua tästä, koska en halua toimeentuloni olevan sen varassa. Jos ottaisin rahaa opettamisesta, siitä tulisi työtä. Ja työn mukana tulisi paineita tehdä asioita pelkästään rahan takia. Lisäksi työn myötä asioista katoaa helposti hauskuus. Tämä ei ole minulle ammatti – tämä on kutsumus!"

Tavoitteena kansainvälinen savate

Alain ei pane lainkaan pahakseen, kun häntä nimittää savaten suurlähettilääksi. Sen sijaan hän kiistää jyrkästi olevansa jonkinlainen ranskalaisuuden tai Ranskan kulttuurin lähettiläs. Hänen näkemyksensä mukaan savate on, tai ainakin sen pitäisi olla, nimenomaan kansainvälinen kamppailu-urheilulaji.

Hän toimii kansainvälisen savateliiton nimissä, mutta sillä ei ole juurikaan resursseja tukea hänen toimintaansa "Kreikan ja Espanjan turnauksia he eivät tukeneet. Kansainvälisellä liitolla ei ole kerta kaikkiaan riittävästi rahaa."

Ranskan liitolla olisi varoja, mutta he taas käyttävät sen mieluummin lajin kehittämiseen Ranskassa. "Ymmärrän hyvin heidän kantansa", Alain toteaa. "Mutta olen asiasta eri mieltä. Ranskassa on noin 50 000 lisensoitua savateharrastajaa ja lisenssittömät mukaan lukien ainakin 80 000, kun taas koko maailmassa harrastajia on tuskin enempää kuin 200 000. Ranskassa tilanne on siis jo riittävän hyvä, muualla sitä pitäisi edistää"

Alain vertaa tilannetta judoon joskus 50 vuotta sitten: "Japanilaiset lähettivät judo-opettajia eri puolille maailmaa. Eikä vain viiden päivän seminaareihin, vaan kuukausiksi, jopa vuosiksi. Ja tänä päivänä judo on yksi yleisimmistä kamppailulajeista maailmalla. Meidän pitäisi tehdä samoin."

Kansainvälisyyttä myös yksityiselämässä

Alain puhuu asioista kiertelemättä ja suoraan, oli sitten kyse hänen omasta elämästään tai hänen käsityksistään Ranskan savateliiton toiminnasta. Hän ei mitenkään peittele sitä, että hänen valitsemallaan elämäntyylillä on myös hintansa. Alainilla on kaksi lasta, joilla kummallakin on eri äiti, kahdessa eri maassa: "Poikani asuu Bulgariassa, pieni tyttäreni äitinsä luona Sveitsissä. Huoltajuuskiistojen takia en tosin ole muutamaan kuukauteen toivottu henkilö Sveitsissä. Käydessäni siellä viimeksi, jouduin putkaankin."

Bulgariassa Alain käy sen sijaan säännöllisesti, vaikka onkin eronnut poikansa äidistä jo vuosia sitten. "Poikanikin harrasti jonkin aikaa savatea, mutta kyllästyi, kun ei saanut otteluihin ketään vastustajaa. Nykyään hän harrastaa jalkapalloa." Seuraavaksi Alain vei savaten itse Bulgariaan: "Aluksi kursseille ei tullut kuin muutama osallistuja ja koko touhu oli loppua alkuunsa. Sitten yhdistimme voimamme erään potkunyrkkeilyseuran kanssa, ja harrastus lähti nousuun." Nykyisin Bulgariassa on puolen tusinaa seuraa ja yli 200 harrastajaa. "Järjestämiimme ottelutilaisuuksiin saattaa tulla jopa 400–500 yhteydenottoa kiinnostuneilta", Alain kehaisee.

"Salinne on paras, mitä olen koskaan nähnyt"

Hänen mielestään savatella menee Suomessa kutakuinkin hyvin. Erityisesti Sörnäisten sali sai häneltä kehuja. "Tämä on kenties parhaimman näköinen kamppailusali, mitä olen koskaan nähnyt. Puitteet ovat ensiluokkaiset, ja harrastajat ovat hyvin varustautuneita. Heti aluksi kiinnitin huomioni siihen, että lähes kaikilla osallistujilla oli savatekengät. Se ei ole maailmalla mikään itsestäänselvyys."

Puitteet ovat siis kunnossa, entäpä harrastajien taso? Suomalaisten tekninen osaaminen on hänen mukaansa hyvällä tasolla. Kaiken kaikkiaan Alain näkee vain yhden vian: "Liian harva ottelee. Jokaisen pitäisi uskaltautua edes kerran kokeilemaan. Otteluihin tulee tuskin puolet harrastajista, joilla olisi siihen valmiudet."

Treenien vetämisessä Alain korostaa vaihtelun ja ilmapiirin merkitystä. "Jos tekee aina vain samoja juttuja, ihmiset kyllästyvät ja vetäjä itsekin kyllästyy. Pieni vaihtelu pitää kaikki paremmin valppaina. Ja on tärkeää pitää yllä hyvää ilmapiiriä ja keventää tunnelmaa pienellä huumorilla. Savate on vaikeaa ja kaikki kamppailu-urheilu on kovaa – ohjaajan tai valmentajan ei tarvitse tehdä siitä yhtään sen kovempaa."

Kyläkisatunnelmasta huippu-urheiluksi

Itse huomasin MM-kisoissa, että yksi lajin viehätyksistä on tietty kodikas tunnelma, melkeinpä kotikutoisuus. Kaikki tuntuvat tuntevan toisensa ja kaikki ovat – erimielisyyksistä huolimatta – kuin samaa perhettä. "Se on totta", Alain vahvistaa. "Toiminta on vielä kovin pienimuotoista, ja siinä on oma viehätyksensä. Mutta tapahtumat ovat jo nyt paljon ammattimaisempia kuin vaikkapa 15 vuotta sitten, kun aloitin. Ehkä 20 vuoden kuluttua toiminta on jo niin paljon suurempaa, että tuo kotikutoinen yhteishenki väistyy."

Alain ei olisi siitä pahoillaan. Sehän tarkoittaisi, että hänen unelmansa on toteutunut: savatesta on tullut kansainvälisesti tunnettu ja suosittu huippu-urheilulaji. Sen eteen hän on paiskinut töitä viimeiset 15 vuotta.

Teksti: Peki Kuusinen

Kuvat: Elias Andersson