Afganistanin vuorilta Savate Clubille – ja nyrkkeilyn Suomen mestariksi
14.06.2019
Shirahmad Hassani, 21, jota kutsutaan Shiraksi, syntyi afganistanilaisvanhempiensa esikoisena. Perhe kasvoi vielä kuudella lapsella, viidellä tytöllä ja yhdellä pojalla. Koko Hassanin suku asui samalla seudulla Maidan Wardakissa, parin tunnin ajomatkan päässä Kabulista, Afganistanin pääkaupungista.
”Kesäisin lennätin leijoja. Kiipesimme katoille ja vuorille. Leijamme lensivät yhä korkeammalle. Koko sukumme seurasi näitä leijanäytöksiämme”, Shira muistelee lapsuutensa kesiä. Hän auttoi isäänsä maataloustöissä aina kaksitoistavuotiaaksi asti, jolloin afgaanipojan perhe muutti pois Maidan Wardakista, lähemmäs pääkaupunki Kabulia. Elämä oli suhteellisen turvallista, mutta kotikylästä ei ollut hyvä poistua. Paluumatka takaisin kotiin oli saattanut muuttua hengenvaaralliseksi.
Lapsia neuvottiin kotona, että ”Älä mene koskaan sinne, missä on paljon ihmisiä”. Koulussa opettaja löi kepillä, jos oppilas syyllistyi johonkin sopimattomaan. ”Olin kouluaikoinani kuitenkin kiltti opetettava, joten opettaja jätti minut rauhaan. Olin koulussani aina se, joka huolehti siitä, että muut oppilaat tekivät kotiläksynsä. Olin vastuussa myös koululuokkani järjestyksestä – pidin muun muassa kirjaa, kuka oli paikalla ja kuka poissa”, Shira kertoo. Tällainen vastuuoppilaskäytäntö oli yleinen Afganistanissa. ”Minun täytyi olla hyvänä esimerkkinä. Samalla minulla oli toimivat suhteet niin muihin oppilaisiin kuin opettajiinkin. Liikuntatunneilla pelasimme jalka- tai lentopalloa”, Shira muistelee.
Hän teki koulunkäyntinsä lisäksi myös töitä. ”Isälläni oli kotikylässämme lähellä Kabulia elintarvikekauppa, jossa autoin häntä aina koulun jälkeen myöhäisiltaan asti, jotta isäni pääsi nukkumaan.” Shiran äitikin olisi tarvinnut apua, sillä yleensä naiset ja etenkin äidit joutuvat Afganistanissa todella koville. He raatavat kehnoissa olosuhteissa ja kurjilla työvälineillä. Shira kunnioittaa synnyinmaansa naisia: ”Arvostan heidän työtään erittäin paljon.”
Elämä sotien, terroritekojen ja köyhyyden runtelemassa Afganistanissa ei ollut turvallista. Eikä lähitulevaisuudessa näyttänyt siintävän mahdollisuuksia, että olosuhteissa tapahtuisi muutoksia. ”Halusin parempaa elämää itselleni ja mahdollisuuden, että pystyisin vielä jonain päivänä auttamaan perhettäni”, Shira muistelee tavoitteitaan.
Hänen mielessään alkoi kyteä ajatus lähteä matkaan – lähteä kohti tuntematonta, lähteä kohti jotain parempaa. Shira kertoo: ”Päätöstäni vahvisti se, ettei kotikaupungissani voinut käydä enää koulua, taloudellinen tilanteemme oli heikko ja ulkona liikkuminen oli muuttunut yhä vaarallisemmaksi. Isälläni oli vahva luottamus, että jos lähtisin pois Afganistanista, tulisin kyllä pärjäämään. Hän asetti kuitenkin yhden ehdon: Saisin luvan lähteä vain siinä tapauksessa, että äitinikin olisi luvan takana. Tästä kului kolme viikkoa, kunnes äitini suostui.”
Näin saattoivat alkaa matkavalmistelut kohti Eurooppaa – päämääränä Saksa. Kun lähdönhetki tuli, tuntui surulliselta. ”Itkimme koko sen päivän yhdessä perheemme kanssa”, Shira muistelee. Perheen esikoinen otti valtavan riskin. Hän lähti tutuista ympyröistä ja hänelle läheisten ihmisten luota matkalle täysin vieraaseen maailmaan, jota hän ei tuntenut.
Matkan ensimmäinen etappi oli pitkä bussimatka kohti Pakistanin rajaa, josta alkoi erittäin vaarallinen rajanylitys Pakistanin ja Iranin välisen vuoriston ylitse. Seurueeseen kuului kolmisenkymmentä ihmistä ja kokenut opas, joka tunsi paikalliset maastot, mutta helppoa matkanteko ei ollut.
Varsinkin vuorten ylitys oli täynnä vaaroja: ”Vaikeakulkuisilla reiteillä oli jatkuvasti uhkana, että putoaisimme rotkoihin. Lisäksi matkantekoamme hidasti se, että erään seurueemme isän voimat loppuivat, kun hän kantoi pientä poikaansa, joka oli matkan aikana pahasti sairastunut. Seurueemme vuorotteli pojan kannossa. Matkamme vaarallisin hetki koettiin, kun Iranin poliisi ampui suoraan meitä kohti. Silmitön tulitus kesti muutaman minuutin, jonka jälkeen pääsimme taas jatkamaan matkaa – läpi Iranin, kohti Turkkia.”
Ja kun seurue oli saapunut Turkin maaperälle ja matkannut sen halki, koitti venematka Turkista Kreikan rannikolle. Matka oli kiduttavan arvaamaton: ”Meitä oli kymmenelle henkilölle tarkoitetussa veneessä yli kolmekymmentä ihmistä. Sää oli tuulinen, ja huonokuntoinen veneemme oli lähellä kaatua. Rahaa meillä oli mukana ainoastaan ruokaa varten. Siksikin matkamme oli pysähtyä Kreikkaan. Onneksi Kreikan valtio kuitenkin osti meille junaliput Unkariin – ja näin jatkui vaelluksemme, tavoitteenamme Saksa. Unkarissa emme saaneet liikkua. Asuimme aidatulla alueella, josta ei voinut poistua.”
Matkanteon seuraava Euroopan maa oli Itävalta, jonka antamasta avusta Shira on kiitollinen: ”Saimme liikkua siellä vapaasti, ruokaa oli tarjolla ja ihmiset olivat halukkaita auttamaan.” Itävallasta ilman sukulaisiaan matkannut teini-ikäinen afgaani pääsi sen naapurimaahan, viimein perille alkuperäissuunnitelmien Saksaan.
Näihin suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun Shira kuuli Saksassa, että Suomessa olisi koko Euroopan paras koululaitos. Hän päätyi Saksasta kuitenkin Ruotsiin, koska siellä oli järjestetty majoitus- ja koulutus niille alaikäisille turvapaikanhakijoille, jotka olivat matkalla ilman vanhempiaan. ”Ruotsi ei kuitenkaan ollut se paikka, jonne halusin jäädä, joten karkasin. Yöllä Ruotsin poliisi pysäytti minut Tukholmassa ja kerroin, ettei minulla ollut henkilöpapereita ja että vanhempani olisivat jo Suomessa – halusin heidän luokseen. Ja tällä tavoin pääsin loppujen lopuksi Suomeen!”
Pitkä, vaikea ja vaiherikas matka oli päättynyt – lopullinen määränpää saavutettu. Suomessa kaikki tuntui uudelta ja mielenkiintoiselta. Shiran ensimmäinen sijoituspaikka oli joulukuussa 2015 Kirkkonummella. ”Siellä minulle opetettiin numerot ja muutamia suomalaisia tervehdyksiä”, Afganistanista tullut muistelee kiitollisuudella.
Lintumetsän koulu Leppävaarassa oli Shiran ensimmäinen koulu Suomessa. ”Kun koulussa oli urheilupäivä, jolloin sai valita lajeja vapaasti, menin nyrkkeilytunnille ja huomasin heti, että nyrkkeilystä tulisi minun lajini”, Shira korostaa.
”Tämän jälkeen kävin muutamalla nyrkkeilysalilla tarkkailemassa ja kun kysyin kouluni opinto-ohjaajalta, että tietäisikö tämä jonkun salin, hän ehdotti Savate Clubia. Minut otettiin siellä ystävällisesti vastaan, sain oman magneettikortin ja tapasin nyrkkeilyvalmentaja Raymond Medelin. Ystävystyin hänen kanssaan jo ensimmäisen harjoituskertani aikana. Olin onnellinen ja onnekas, kun olin löytänyt kamppailulajisalin, jossa minusta välitettiin.”
Yhdysvalloista Suomeen muuttanut entinen huippunyrkkeilijä, Raymond Medel, lahjakkaan afgaaninuorukaisen valmentaja, kuvailee valmennettavaansa ylpeydellä ja paljastaa samalla tämän Savate Clubilla saaman lempinimen: ”’Little Tyson’ on hieno ihminen. Nyrkkeilyllä on hänen elämässään suuri osuus. Olen varma, että kova työ ja Shiran oikealla tavalla nöyrä luonne vievät häntä niin nyrkkeilijänä kuin ihmisenä vielä pitkälle eteenpäin.”
Shira sanoo pitävänsä nyrkkeilyssä lähes kaikesta: niin fyysisestä kuin henkisestäkin harjoittelusta. Hän toteaa: ”On hienoa huomata, että kehityn jatkuvasti. Niin ikään on hienoa kuunnella osaavaa valmentajaa – ja seurata kaikkea mahdollista, mikä liittyy nyrkkeilyyn. Tykkään myös ihan vaan juoksemisestakin, jos se on osana harjoittelua.”
Afganistanissa kasvanut, kauaksi Suomeen matkannut ja tänne jäänyt kooltaan pienikokoinen ottelija suhtautuu nyrkkeilyyn vakavasti ja kunnianhimoisesti. ”Minulla on erittäin kova halu näyttää kehässä, mitä olen oppinut; rakastan jo sitä, kun menen kehään”, Shira painottaa ja jatkaa: ”Jos vain tykkäät jostain, niin jonain päivänä se vaan loppuu, mutta jos oikeasti rakastat jotain, niin se tulee olemaan aina sydämessäsi. Boxing Never Makes Me Tired!”
Shira elää vapaa-ajallaan, nyrkkeilyharjoittelunsa ja opiskelujensa ulkopuolella, tavallista nuoren miehen arkea: ”Käyn kavereideni kanssa ulkona ja elokuvissa. Katselen paljon nyrkkeilyotteluja ja toimin osa-aikatyöntekijänä Savate Clubilla. Lisäksi skaippaan viikoittain Afganistaniin jääneen perheeni kanssa. Silloin he aina tietävät, että täällä on kaikki hyvin.”
Jotain on Shirahmad ”Shira” Hasamin nyrkkeilyurallakin tapahtunut. Shirasta tuli maamme urheiluhistorian tiettävästi ensimmäinen afganistanilaistaustainen kultamitalisti. Shira voitti alle 52-kiloisten sarjan nyrkkeilyn Suomen mestaruuden toukokuussa 2019.
Teksti: Jan Lagerbohm
Jan Lagerbohm on Savate Clubin perustaja
