Cardio-harjoitus

  • Cardio-harjoittelun tavoitteena on olla yhtäjaksoisesti 30-60min. liikkeessä.
  • Cardio-harjoittelussa pääpaino on vahvan peruskunnon rakentamisessa ja rasvanpolttamisessa.
  • Cardio-harjoitus on todellinen liikuntaelämys, "matka", joka on pääsääntöisesti säkkiharjoittelua tietyllä teemalla 1min. ja lihaskuntoa 1 min.
Lihaskuntoteemat vaihtelevat harjoituksen aikana

Lihaskunto- ja säkkiteemat vaihtelevat harjoituksen aikana pyramidimaisesti luoden harjoitukselle varsin mielikuvitusrikkaan pohjan. Säkkiteemat voivat esimerkiksi alkaa yhdellä lyönnillä tai potkulla, ja seuraava säkkiteema on kahden yhdistelmä, ja seuraava jo kolmen jne. aina kahdeksaan yhdistelmään asti. Näin myös tekninen osaaminen kehittyy harjoituksen aikana suoritettujen satojen lyöntien ja potkujen ansiosta.

Cardio-harjoittelussa rasvanpoltto tehostuu kun taukoja ei pidetä

Cardio-harjoituksen voi jokainen tehdä omalla, itselle sopivimmalla tempolla sekä vaihdella tehoa harjoituksen aikana oman valintansa mukaan. Jotta saataisiin maksimaalinen hyöty cardio-harjoittelusta, sykkeen tulisi olla harjoituksen aikana mahdollisimman tasainen ja alle 160 sykettä minuutissa. Näin palautuminen nopeutuu ja liikkeet eivät tule tehtyä repien taaten 100 % harjoittelumielekkyyden myös seuraavassa harjoituksessa.