27.9.2011
Savate Club järjestää ohjaajakoulutuksen tuleville ohjaajille tammikuussa 2012. Koulutus järjestetään kolmena viikonloppuna (perjantaina ja lauantaina) ja koulutusten tarkka ajankohta julkaistaan myöhemmin. Koulutuksesta vastaa Savate Clubin perustaja Jan Lagerbohm.
Kolmen viikonlopun aiheita ovat mm.
- Valmennuksen filosofia
- Varmuutta ja persoonnallisuutta esiintymistaitoon
- Fyysisen harjoittelun perusteet
- Tekniikan opettaminen
- Ihmisen funktionaalinen anatomia
- Harjoituksen rakenne
- Yleisimmät urheiluvammat
- Urheilijan ruokavalio ja painonpudotus
- Syventymistä oman lajisi tekniikkaan
Koulutukseen haetaan vapaamuotoisella hakemuksella lähettämällä hakemus osoitteeseen helsinki@savate.com. Koulutukseen voi hakea seuramme minkä tahansa lajin harrastaja. Jatkossa voit ohjata tunteja tuuraajana, muutamana iltana viikossa tai sitten vaikkapa ns. täysipäiväisenä ohjaajana.
Kerro hakemuksessa vahvuuksistasi ja miksi uskot, että juuri sinulla on annettavaa liikunnan harrastajille. Lähetämme sinulle sitten tarkemman ohjelman koulutuspaketista. Kerro myös minkä lajin ohjaajana haluaisit toimia. Koulutuksen hinta on 50 euroa.
Koulutusterveisin,
Savate Club
BFshop - varustemyymälä

Savate Clubin yhteydessä toimii myös varustemyymälä BFshop, josta voit kätevästi, vaikka harjoitusten yhteydessä hankkia korkealaatuisia nyrkkeilyvarusteita ja
-tarvikkeita.
Valikoimiin kuuluu mm. SDI:n ja Walterin hanskoja, suojia ja tarvikkeita sekä ranskalaisvalmistaja RIVAT:in jalkineita. Myös erilaisia pienvarusteita ja -tarvikkeita on runsaasti.
BFshopissa Sinua palvellaan Savate Clubin päivystysaikoina ks. yhteystiedot.
Kattava tuotekuvasto / hinnasto osoitteessa www.bfshop.fi
Tervetuloa ostoksille!