
1. Nimi?
- Markus Muurman
2. Sarja?
- +85kg
3. Aikaisemmat saavutukset?
- 1. sija vuoden 2010 Pietarin
piirimestaruuskilpailujen combat-sarjassa, 3. sija vuoden 2011
venäjänmestaruuskilpailujen combat-sarjassa.
4. Miten valmistautumisesi
on
sujunut EM-kilpailuihin?
- Olen joutunut valmistautumaan
melko lyhyellä varoitusajalla , koska palasin Moskovassa
vietetyn vaihtovuoden jälkeen Clubille vasta
heinäkuussa. Olen kuitenkin mielestäni onnistunut
paikkamaan valmistautumisajan vähyyttä reippaalla
harjoitustahdilla.
5. Vahvuutesi Savatessa?
- Ulottuvuus (pituus 204cm,
Savate Clubin toimitus)
6. Tavoitteesi
EM-kilpailuissa?
- Otella jokainen matsi
täysillä ja lähteä haastamaan
kokeneempia kavereita ennakkoluulottomasti.
7. Mitä haluat
sanoa
harrastajille jotka haluavat kehittyä Savatessa?
- Enpä tiedä,
olenko minä paras henkilö jakelemaan
treenivinkkejä, mutta itse koitan treenata aina ajatuksen
kanssa ja käydä tekniikoita ja opetettuja asioita
läpi mielessäni.
8. Oletko käynyt
aikaisemmin Italiassa?
- Joskus naperona olen
siellä viikon viettänyt. Olihan siellä
lämmintä ja hauskaa. Muistan vain, että
kaverin kanssa syötiin jätskiä ja tehtiin
ilkikurisia jäyniä.
9. Terveisiä
Clubille!
- Terveiset kaikille
treenikavereille! On ollut todella kiva palata kotiklubille savatoimaan.

1. Nimi?
- Katja Nieminen
2. Sarja?
- 60kg
3. Aikaisemmat saavutukset?
- Muutama salikisa.
4. Miten valmistautumisesi
on
sujunut EM-kilpailuihin?
- Ihan hyvin, ensin piti
lähteä 56 kiloisiin, joten pudotin painoa -4kg,
puolet on nyt syöty takaisin kun sarja vaihtui. Punttitreeni
on nyt
jätetty pois, josko se lisäisi nopeutta ja
herkkyyttä.
5. Vahvuutesi Savatessa?
- Ehdottomasti chásse
lateral-potkut
6. Tavoitteesi
EM-kilpailuissa
- Ylittää
itseni ja saada kokemusta.
7. Mitä haluat
sanoa
harrastajille jotka haluavat kehittyä Savatessa?
- Kuuntele mitä valkku
sanoo ja tee niin, peräänantamattomuus ja iloinen
asenne.
8. Oletko käynyt
aikaisemmin Italiassa?
- En ole käynyt aikaisemmin.
9. Terveisiä
Clubille!
- Haasteet tekevät elämästä
mielenkiintoisen - ja niistä selviäminen tekee
elämästä merkityksellisen.

1. Nimi?
- Tomi Summanen
2. Sarja?
- 75kg
3. Miten valmistautumisesi
on
sujunut EM-kilpailuihin?
- Tässähän
tämä on mennyt.
4. Vahvuutesi Savatessa?
- Assaut-ottelu on aika potkupainotteista, mikä sopii minulle.
5. Tavoitteesi
EM-kilpailuissa?
- Hyviä otteluita ja jos
pystyy ottelemaan oman taitotason yläpäässä niin olen
tyytyväinen
6. Mitä haluat
sanoa
harrastajille jotka haluavat kehittyä Savatessa?
- Kaikkea ei opi
hetkessä. Välillä tulee se vaihe, ettei
tunnu kehittyvän ollenkaan mutta kyllä sitä
kehitystä tapahtuu jos treenaa
säännöllisesti.
Pitkäjänteisyys palkitaan aina!
7. Oletko käynyt
aikaisemmin Italiassa?
- Olen käynyt, pidän maasta ja ruoasta.
8. Terveisiä
Clubille!
- Jos
Suomessa saisi joskus
järjestettyä EM-kisoja pienempiä
kv-kilpailuja, vaikka ihan muutaman maan kesken niin hienoa olisi!
Kaikki leirit myös joihin tulee salin ulkopuolista porukkaa,
on plussaa.

1. Nimi?
- Annukka Volotinen
2. Sarja?
- Naiset alle 65kg
3. Aikaisemmat saavutukset?
- MM2 2000, MM3 2002, MM3 2006,
EM3 2009, MM3 2010.
4. Miten valmistautumisesi
on
sujunut EM-kilpailuihin?
- Hyvin, leireilin juuri Bulgariassa viikon verran.
5. Vahvuutesi Savatessa?
- Kokemus
6. Tavoitteesi
EM-kilpailuissa?
- Mahdollisimman usean ottelun
kautta mahdollisimman pitkälle pääseminen.
7. Mitä haluat
sanoa
harrastajille jotka haluavat kehittyä Savatessa?
- Kärsivällisyyttä
ja työniloa, oppimista riittää aina.
8. Oletko käynyt
aikaisemmin Italiassa?
- Kävin Italiassa
viimeksi kesäkuussa combatin MM-karsinnoissa. Sen ja
aikaisempien vierailujeni perusteella olen pitänyt Italiasta.
9. Terveisiä
Clubille!
- Tervetuloa kaikille aloittamaan
syyskautta clubille!

1. Nimi?
- Pirkka Prami
2. Sarja?
- 70 kg
3. Aikaisemmat saavutukset?
- Muutamissa arvokisoissa olen
käynyt olen ollut mukana hankkimassa kokemusta.
4. Miten valmistautumisesi
on
sujunut EM-kilpailuihin?
- Harjoittelu on ollut
välillä rankkaa, mutta samalla hauskaa. Motivaatio on
säilynyt hyvänä.
5. Vahvuutesi Savatessa?
- Liikkuminen ja nopeus.
6. Tavoitteesi
EM-kilpailuissa?
- Tavoitteena on otella
mahdollisimman monta hyvää ottelua.
7. Mitä haluat
sanoa
harrastajille jotka haluavat kehittyä Savatessa?
- Ikinä et tule täydelliseksi, mutta mestariksi
pääset ahkeruudella.
8. Oletko käynyt
aikaisemmin Italiassa?
- Olen käynyt Italiassa
useamman kerran ja pidän maasta.
9. Terveisiä
Clubille!
- Kiitokset seurakavereille,
ohjaajille, valmentajille ja erityisesti Savate Clubin tarjoamille
hyville tiloille.

1. Nimi?
- Rainer Savonen
2.
Arviosi joukkueesta?
- Vahva joukkue
3.
Suomen tavoite EM-kilpailuista?
- 1-2 mitalia
4.
Mottosi ottelijoille?
- Verta, hikeä ja kyyneleitä!
5.
Mitä haluat sanoa harrastajille jotka haluavat
kehittyä Savatessa?
- Lisää järkevää
treeniä
6. Oletko
käynyt aikaisemmin Italiassa?
- Kävin Sisiliassa kesäkuussa, hyvä mesta.
7.
Terveisiä Clubille!
- Vastaanottoon terveisiä!

1.
Nimi?
- Lasse Moisio
2. Arviosi joukkueesta?
- Kilpailukykyinen joukkue. Osalla on paljon kokemusta
kansainvälisistä kehistä, joten odotan
hyviä otteluita. Ottelijoilta löytyy paljon
teknisyyttä ja mielestäni kuntokin on kohdillaan.
3. Suomen tavoite
EM-kilpailuista?
- Mielestäni mitallia lähdetään
aina tavoittelemaan. Siinä ollaan yleensä onnistuttu.
4. Mottosi ottelijoille?
- Asennetta kehään!
5. Mitä haluat
sanoa harrastajille jotka haluavat kehittyä Savatessa?
- Savate on yksi teknillisimmistä
kehäkamppailulajeista maailmassa, joten antakaa
kehittymisellenne aikaa.
6.
Oletko käynyt aikaisemmin Italiassa?
- Tämä on minun ensimmäinen kerta Italiassa.
7. Terveisiä
Clubille!
- Muistakaa hyvässä suhteessa treeniä ja
lepoa :)

1. Nimi?
- Niko Ryytty
2. Miten tuomari
voi valmistautua tuleviin kilpailuihin?
- Tuleva kilpailu on itselleni yhtä aikaa sekä
ensimmäinen kilpailumatka että ensimmäinen
mahdollisuus tuomarointikokemuksen kartuttamiseen ulkomailla.
Valmistautumisen
olen aloittanut muunmuassa kertaamalla
sääntöjä sekä tuomareiden
ja toimihenkilöiden
tehtävämäärittelyjä.
3. Mitä
ominaisuuksia mielestäsi vaaditaan hyvältä
tuomarilta?
- Tarkkuutta, oikeudenmukaisuutta sekä kykyä
hahmottaa kokonaisuuksia.
4. Mitä
haluat sanoa ihmisille jotka haluavat Savaten tuomariksi?
- Tämähän osoittautuikin hankalaksi
vastattavaksi. Harjoitelkaa ja osallistukaa
aktiivisesti, sillä vain tekemällä oppii.
5. Oletko
käynyt aikaisemmin Italiassa?
- En ole aikaisemmin käynyt Italiassa.
6.
Terveisiä Clubille!
- Menestystä kilpailijoille sekä terveisiä
harjoituskumppaneille, muille Clubilaisille
ja respan väelle! Muistakaa käydä ahkerasti
treeneissä, salilla nähdään!

1. Nimi?
- Mustapha Saddok
2. Miten tuomari voi
valmistautua tuleviin kilpailuihin?
- Perehtymällä hyvin
Assaut-sääntöihin
3. Mitä ominaisuuksia
mielestäsi vaaditaan
hyvältä tuomarilta?
- Puolueettomuus ja tarkkaavaisuus.
4. Mitä haluat sanoa
ihmisille jotka haluavat
tuomareiksi?
- Olisi erityisen tärkeää, että on
itse harrastanut savatea useamman vuoden, ennen tuomariksi
ryhtymistä.
5. Oletko käynyt
aikaisemmin Italiassa?
- Olen. Ihmiset ovat ystävällisiä, ruoka on
erinomaista, maisemat kauniita ja autot nopeita
6. Terveisiä Clubille!
- Menestystä kilpailijoille sekä terveisiä
harjoituskumppaneille, muille Clubilaisille
ja respan väelle! Muistakaa käydä ahkerasti
treeneissä, salilla nähdään!
BFshop - varustemyymälä

Savate Clubin yhteydessä toimii myös varustemyymälä BFshop, josta voit kätevästi, vaikka harjoitusten yhteydessä hankkia korkealaatuisia nyrkkeilyvarusteita ja
-tarvikkeita.
Valikoimiin kuuluu mm. SDI:n ja Walterin hanskoja, suojia ja tarvikkeita sekä ranskalaisvalmistaja RIVAT:in jalkineita. Myös erilaisia pienvarusteita ja -tarvikkeita on runsaasti.
BFshopissa Sinua palvellaan Savate Clubin päivystysaikoina ks. yhteystiedot.
Kattava tuotekuvasto / hinnasto osoitteessa www.bfshop.fi
Tervetuloa ostoksille!