Nyrkkeily on yhä Jesse James Leijan suuri rakkaus

Yhdysvaltalainen ammattinyrkkeilijä Jesse James Leija nousi viimeisen kerran kehään tammikuussa 2005. Tuolloin hän kohtasi MM-titteliottelussa kanadalaisen ikisoturin Arturo "Thunder" Gattin ja kärsi tyrmäystappion viidennessä erässä. Leijalle kertyi kaksikymmenvuotisen menestyksekkään ammattilaisuransa aikana 56 ottelua, joista 47 voittoa (19 tyrmäyksellä), seitsemän tappiota ja kaksi ratkaisematonta.

Leija oli kevyessä välisarjassa sekä WBC- että IBA-liiton maailmanmestari. "Minulla on ollut hieno ura", nyrkkeilylegenda vakuuttaa heti ensi sanoinaan. "Myös siinä olen ollut onnekas, että olen saanut otella kaikkia oman sarjani maailman parhaimpia nyrkkeilijöitä vastaan", Leija jatkaa.

Ex-maailmanmestarin mieliin on jäänyt uraltaan erityisesti kaksi ottelua: "Kovimman vastuksen minulle antoi Oscar De La Hoya. Hänen nopeutensa ja voimansa olivat jotain aivan uskomatonta. Tämä onkin tehnyt hänestä melkein voittamattoman nyrkkeilijän."

Toinen mieleen jäänyt ottelu on samalla Leijan uran rakkain muisto: "Se on ehdottomasti ottelu Azumah Nelsonia vastaan omassa kotikaupungissani San Antoniossa. Ottelu käytiin Alamodome-areenalla, joka on myös NBA-koripalloa viime vuosina hallinneen San Antonio Spursin kotihalli. Loppuunmyydyssä hallissa oli paikan päällä 63 000 katselijaa. He huusivat nimeäni seisten koko ottelun ajan. Tuo uskomaton tunnelma nousee vieläkin lähes päivittäin mieleeni."

Leija oli viimeisen ottelunsa jälkeen lähes vuoden tekemättä mitään. "Vietin aikaani lähinnä perheeni kanssa ja pelasin golfia, jonka aloitin jo 8-vuotiaana, siis paljon ennen nyrkkeilyn aloittamista. Ensimmäinen ja toinen vuosi nyrkkeilyurani lopettamisen jälkeen olivat minulle todella vaikeita. Olin erittäin masentunut. Se tuntui lähes samalta kuin sinulta olisi otettu pois joku läheinen ja rakas ihminen. Sellainen ihminen, jota olet rakastanut yli 20 vuotta - ja sitten se on yhtäkkiä poissa. Kaipaan edelleen niitä aikoja", 42-vuotias Leija myöntää avoimesti. "Rakkauteni lajia kohtaan ei ole siis hävinnyt."

Urheilu-uran ja kovan harjoittelun päättymistä seuraavat usein myös paino-ongelmat. Näin myös tällä mestarinyrkkeilijällä. "Hyvä ystäväni Bernard Hopkins on ollut painonhallinnassa suuri kannustajani", Leija viittaa pitkäaikaiseen ja kiistattomaan ammattinyrkkeilyn keskisarjan maailmanmestariin.

Hopkins vietti nuoruutensa Philadelphian levottomilla alueilla ja joutui 17-vuotiaana neljäksi vuodeksi vankilaan aseellisesta ryöstöstä. Leija kertoo, että tämä tuleva mestari oppi vankilassa nyrkkeilyn lisäksi myös itsekontrollia:

"Kun keskustelin Bernardin kanssa viimeksi eilen puhelimessa, hän sanoi, että neljä vankilavuotta opetti hänelle ainakin yhden asian: kuinka syödä oikein. Kun laadukasta ruokaa on tarjolla vain vähän, niin keho ja mieli oppivat, että yllättävän pienillä mutta laadukkailla ruoka-annoksilla tulee hyvin toimeen. Yritän oppia tämän saman ilman vankilassa oloa", Leija virnistää.

Mitä maailman parhaaksi nyrkkeilijäksi noussut Leija olisi tehnyt toisin, jos hän olisi nyt uransa ensi metreillä? "En oikeastaan mitään. Ainoa asia, mitä olen pohtinut jälkeenpäin, ovat leirit. Minulle ei kertynyt leiripäiviä läheskään sitä määrää mitä vastustajilleni. Halusin olla perheeni kanssa niin paljon kuin mahdollista ja poikani (James, 18, Dean, 13) olivat silloin pieniä. En saa koskaan tietää, olisiko minusta tullut paljon parempi nyrkkeilijä, jos olisin ollut vuodessa enemmän, satakin päivää leireillä. Mutta sen tiedän, että ainakin olen ollut parempi isä lapsilleni ja parempi aviomies vaimolleni. Nyrkkeily on ollut työtäni, mutta perhe on tullut aina ensimmäisenä", Leija korostaa.

Isänä nyrkkeilijäsuuruus on yrittänyt opettaa pojilleen näitä samoja periaatteita: olkaa sitten joskus hyviä aviomiehiä, perhe on tärkein asia: "Lisäksi olen painottanut, ettei mikään tule elämässä helpolla. Tavoitteita ja unelmia pitää olla, ja niiden eteen täytyy tehdä lujasti töitä, töitä ja töitä." Leija ei katselekaan hyvällä sitä nykypäivän trendiä, että kaikki pitäisi saada nyt ja heti.

Nyrkkeilyharjoittelussa Leija painottaa laatua. Nuorena monet harjoittelevat helposti liian kovaa, vanhempana viisaammin. "Training does not make you a perfect boxer, perfect training makes you a perfect boxer", ex-maailmanmestari kiteyttää.

Vuoden kuluttua Jesse James Leijan viimeisestä ottelusta vietettiin jo oman nyrkkeilysalin - Champion Fit Gymin avajaisia. Oman salin perustaminen oli luonnollinen jatke aktiiviuran jälkeen. "Teet sitä, missä olet hyvä. Rakastan nyrkkeilyä ja rakastan myös sen opettamista."

Leija on jo vuosia ohjannut nyrkkeilyharjoituksia ja kesäleirejä myös NBA-liigan koripalloseura San Antonio Spursille. Tämä on tehnyt hyvää ammattikoripalloilijoille. Pelaajat ovat kehittyneet kovassa fyysisessä pelissä, etäisyyden hallinnassa muihin pelaajiin ja palloon reagoinnissa. "Pelaajien koordinaatio on parantunut", Leija yksinkertaistaa. "Ja onhan joukkue voittanut sen kymmenen vuoden aikana, jona olen ollut heidän kanssaan yhteistyössä, jo neljä kertaa maailman arvostetuimman sarjan, NBA:n, mestaruuden."

Leija korostaa, että jos haluaa kehittyä urheilijana, niin nyrkkeilyharjoitukset sopivat kaikkien lajien edustajille. "Salillani harjoittelee ihmisiä myös kaikista sosiaaliluokista, miljonääreistä niukasti toimeentuleviin. Kuntoilumielessä harrastavia kannustan tavoitteiden saavuttamisessa. Oma lukunsa ovat sitten kilpailijat, joita valmennan ja toimin myös managerina."

Mikä on Leijan mielestä managerin osuus nyrkkeilijän uran onnistumisessa? "Sitä voisi verrata hyvin hoidettuun yritykseen. Yrityskään ei voi menestyä, vaikka tuote olisi kuinka hyvä, jos mainostus ja hallinto eivät toimi. Kokonaisuuden täytyy toimia. Nyrkkeilijän ja managerin on osattava tehdä yhdessä oikeita päätöksiä tavoitteiden saavuttamiseksi. Näitä valintatilanteita on lähes päivittäin."

Leijan tallin menestynein nyrkkeilijä on tällä hetkellä Carlos "Famoso" Hernandez, jolla on 43 voittoa, joista 24 tyrmäyksellä. Tappioita tällä WBC- ja IBF-liiton maailmanmestarilla on kahdeksan.

Entinen mestarinyrkkeilijä Jesse James Leija haluaa tapaamisemme lopuksi lähettää rakkaat terveiset kaikille Savate Clubin jäsenille ja kaikille suomalaisille.

"Olen tiennyt lapsesta asti, että isäni kaukainen suku tulee Suomesta. Onhan minulla täysin suomalainen sukunimikin. Voidaan siis sanoa, että olen melkein puoliksi suomalainen", Leija naurahtaa.

San Antonio, Texas, huhtikuu 2009

Teksti: Jan Lagerbohm

Kuvat: Jan Lagerbohm / Jesse James Leijan kuva-arkisto