Aram mittasi taitonsa junnukisoissa Ranskassa
27.01.2012 Aramin ja valmentajan raportit Pariisin Open Mondial vétérans et jeunes -kisoista.
Nuhainen 16-vuotias savatejunnu, kokematon valmentaja – ja 13. päivä perjantai 2012. Siinä olivat lähtöasetelmamme opintomatkalle juniorikilpailujen maailmaan. Olimme Aram Arutjunjanin kanssa kuitenkin innokkaita ja uteliaita. Edessä oli Pariisi ja siellä pidettävät kisat – Open Mondial vétérans et jeunes. Ne oli tarkoitettu nuorille ja vähän vanhemmille: 9-20-vuotiaille junioreille ja yli 35-vuotiaille senioreille.
Kun pääsimme Pariisiin, kävimme saman tien harjoittelemassa Masseran salilla, joka on yksi Pariisin vanhimmista savate-saleista. Tapasimme siellä ranskalaisen Alain Tarditsin, joka oli yksi kisojen pääjärjestäjistä – ja hän myös otteli, valmensi ja tuomaroi kisoissa saman viikonlopun aikana. Lauantai oli Aramin lepopäivä, joka kului otteluita seuratessa ja ladatessa akkuja seuraavan päivän tulikoetta varten. Itse harjoittelin kymmenen tunnin ajan tuomarina työskentelyä niin kehässä kuin kehän laidalla.
Sunnuntaina yhteensä 150 junioria täytti salin. Jännitystä ja hälinää riitti. Otteluita käytiin kolmessa kehässä ja jokaisessa niistä oli päivän aikana viitisenkymmentä kamppailua. Valitettavasti en ollut valmentajana tietoinen siitä, että Ranskassa alaikäiset juniorit ottelevat kypärä päässä. Onneksi ystävällinen ranskalainen valmentaja auttoi lainaamalla kypärän ja Aram pääsi kehään.
Suomen edustaja otteli päivän aikana kolme kertaa ja vastassa oli jokaisessa matsissa isäntämaan Ranskan juniori. Eriä oli kolme ja niiden pituus oli otteluiden valtavan määrän vuoksi puolitoista minuuttia. Ottelut sujuivat mainiosti ja tuloksena oli kaksi voittoa, toinen ylivoimainen, toinen tiukempi, ja yksi tappio.
Nuoren ottelijan kilpailuhermoja koeteltiin etenkin viimeisessä kamppailussa. Meillä oli nimittäin kiireinen aikataulu paluulennollemme ja pitkään näytti siltä, ettei Aram ehtisi enää otella. Loppujen lopuksi ottelua aikaistettiin aivan viime tingassa ja kummallekin juniorille iskettiin hanskat käteen ilman minkäänlaisia lämmittelyjä. Aram otteli ensimmäisen erän ilman kypärää, mutta vastustajan valmentaja huomautti asiasta ja nappasin lähimmästä kassista jonkun kypärän. Ottelua voitiin näin jatkaa ja voittohan siitä tuli.
Ranskassa kannatti käydä. Saimme molemmat kokemusta, toinen tuomaroinnista ja toinen ottelemisesta. Seuraava avoin kansainvälinen kilpailu käydään Pariisissa 16. kesäkuuta 2012. Se on seurajoukkuekilpailu ja toivon, että Savate Clubia saataisiin edustamaan ainakin yksi joukkue.
Lisätietoja saa allekirjoittaneelta.
T. Annukka Volotinen
”ARUTJUNJAN, de Finlande” Näin on kirjoitettu Aramin sukunimen perään kansallisuuden kohdalle Pariisin kisojen jälkeen julkaistussa virallisessa lehdistötiedotteessa. Bulgarian liiton varapresidentti oli valinnut Open Mondialin kunniapalkinnon saajia niin miesveteraanien kuin junioreiden sarjoissa. Aram sai palkinnon juniorisarjan urheiluhenkisimpänä ottelijana.
Palkintoa perusteltiin seuraavasti: ”Aram Arutjunjan otteli mieluummin kolmannen ottelunsa senkin uhalla, että joutuisi hyppäämään kehästä suoraan taksiin lentokentän suuntaan ilman suihkua saaden lopulta saldokseen kaksi voittoa kolmesta ottelusta.”
Virallinen lehdistötiedote kertoi, että kisoihin osallistui 243 ottelijaa, mitä pidettiin uutena ennätyksenä. Maita oli mukana yhteensä 13: Saksa, Englanti, Bulgaria, Kap Verde, Chile, Espanja, Suomi, Ranska, Irlanti, Israel, Japani, Romania ja Ukraina.
”Mestarit kaatuivat, nuoret vesat tekivät läpimurron. Isät, jotka ottelivat lauantaina, kannustivat lapsiaan seuraavana päivänä. Kansainvälisen liiton entinen presidentti tuli antamaan auttavan kätensä flunssaisenakin, kun taas kansainvälisen liiton uusi presidentti nousi kehään ja voitti finaalinsa. Useat toimitsijat ottelivat toisena päivänä ja tuomaroivat seuraavana. Monet lainasivat toisilleen kuka suojia, kuka kenkiä, kuka pukuja”, kilpailujen järjestäjä Alain Tardits kuvailee tiedotteessa Pariisin kisaviikonlopun tunnelmia.
Suomen junioriedustaja Aram Arutjunjan kertoo
Kisoissa ei jännittänyt Aloitin savaten noin kaksi vuotta sitten, koska äitini halusi minun aloittavan jonkun harrastuksen. Hän ehdotti uintia, mutta en lämmennyt idealle ja aloin etsiä netistä jotain mielenkiintoisempaa. Päädyin Savate Clubin nettisivuille ja siitä se kiinnostus lähti. En ollut kuullut lajista aikaisemmin eikä ollut kukaan ystävistänikään. Olin harrastanut joskus ala-asteella brassi-ju-jutsua, mutta muita kamppailulajitaustoja minulle ei ole.
Nykyään käyn treeneissä melkein aina kun se vain on mahdollista, vaikka välillä koulu puskee päälle. Yritän päästä salille vähintään 3-4 kertaa, mutta jos ei ole koulukiireitä, niin yleensä viisikin kertaa viikossa.
Muutama kuukausi sitten sain kuulla Annukalta, että Pariisissa olisi tammikuussa avoimet salikisat, johon tulisi myös junnuja. Ajattelin, että se olisi kyllä hieno kokemus ja varmasti mukava reissu, mutten ottanut asiaa kovin vakavasti. Tuskin olisin muka menossa ihan Ranskaan asti ottelemaan.
Tammikuu lähestyi pikkuhiljaa ja Annukka oli omalla tahollaan jo päättänyt, että kyllä minä lähtisin. Juttelin äitini kanssa ja tämäkin lämpeni idealle. Päätin lähteä matkaan – eihän siinä mitään menettäisi. Aloin käymään treeneissä entistäkin useammin. Annukka valmensi ja toki monet muutkin. Opin Annukalta paljon. Hän neuvoi ja kertoi oikealla tavalla, mitä teen väärin.
Oudointa oli se, ettei minua missään vaiheessa oikein jännittänyt, tai ei ainakaan niin paljon kuin olisin luullut. Ranskalaiset ottivat meidät lämpimästi vastaan. Moni jakoi myös viisaita sanojaan, mikä oli todella mielenkiintoista kuunneltavaa. Se saattoi olla yksi syy siihen, miksei minua jännittänyt niin paljon matsien aikana.
Ottelut menivät ihan hyvin. Ainahan sitä on parantamisen varaa tai on jotain, mitä olisi voinut tehdä toisin ja paremmin. Mutta olen tyytyväinen lopputulokseen. Harjoittelussa voisi kiinnittää jatkossa enemmän huomiota sparraamiseen ja itse ottelemiseen, jottei menisi missään tapauksessa lukkoon tai ns. jäätyisi otteluiden aikana.
Tämä ei jäänyt viimeiseksi kisamatkakseni. Ensi kerralla yritän ottaa vielä enemmän irti itse kokemuksesta, koska se on todella opettavaista ja motivoivaa. Senkin huomasin, että sitä näkee lajin aivan eri näkökulmasta, kun menee siihen maahan, mistä se on kotoisin.
T. Aram Arutjunjan