Savate yhdistää Anderssonin perhettä

Lapset ja perhe-elämä asettavat ymmärrettävästi melkoisia rajoituksia harrastuksiin käytettävälle ajalle. Espoolainen Anderssonin perhe on löytänyt asiaan ratkaisun: savate on koko perheen yhteinen harrastus – tai oikeastaan elämäntapa..

Freelance-lavastaja Christer, toimitussihteerinä Sanoma Magazinesilla työskentelevä Elina ja lapset Elias ja Emma ovatkin tuttu näky Sörnäisten ja etenkin perheen miesväki myös Myllypuron salilla. Koko nelihenkinen perhe käy treenaamassa säännöllisesti useita kertoja viikossa, joten heidän voi sanoa kuuluvan lähes Savate Clubin kalustukseen.

Isä Christer kertoo, kuinka kaikki sai alkunsa: "Harrastin joskus lukioikäisenä kamppailulajeja. Lähinnä Hokutoryu-jujutsua, lyhyen aikaa kyudoakin, japanilaista jousiammuntaa, mutta ajan mittaan ne jäivät. Sitten kun lapset alkoivat olla jo vähän isompia, alkoi mielessäni pyöriä ajatus, että palaisin kamppailulajeihin. Onhan se lyöminen ja potkiminen kuitenkin niin kivaa hommaa", Christer toteaa pilke silmäkulmassaan.

Lopullinen heräte oli lehdestä syksyllä 2006 silmiin osunut Savate Clubin ilmoitus. "Olinhan minä Tinttini toki lukenut, joten tiesin suunnilleen, millaisesta lajista olisi kyse. Tärkein kriteerini oli kuitenkin se, että savate oli ensimmäinen lyönti-potkulaji, josta oli tehty kuntoversio, savate forme." Christerillä oli tässä taka-ajatuksensa: saada vaimo Elinakin kiinnostumaan lajista, ja se oli motiivi, joka paljastui Elinalle vasta tässä haastattelussa.

Kynnys kamppailulajien pariin oli Elinalle korkea kuntoversiosta huolimatta: "Vielä metron liukuportaissa olin aivan lähellä kääntyä pois. En millään meinannut uskaltautua salille asti." Ja vastassa oli henkisiäkin kynnyksiä. "Esimerkiksi varjonyrkkeily. Tuntui, ettei voisi olla mitään sen tyhmempää. Lopulta päätin, että pitää vain unohtaa, miltä näyttää, ja keskittyä tekemiseen." Onneksi peruskurssilla oli hyvä ja kannustava ohjaaja, joka vakuutti Elinankin.

Eikä innostus lopahtanut alkuunsa, vaan molemmat jatkoivat formesta savaten peruskurssille – Christer heti seuraavana keväänä, Elinakin parin vuoden kuluttua. Myös tuolloin yläasteikäiset Elias ja Emma innostuivat lajista. He aloittivat keväällä 2008 vanhempiensa tavoin formen peruskurssilta, ja Elias jatkoi saman tien savaten peruskurssille ja siitä eteenpäin.

Emmalla harrastus on jäänyt toistaiseksi savate formeen. ”Nimenomaan toistaiseksi”, hän korostaa. Etelä-Tapiolan lukiolainen on päättänyt, että vanhojen päivän tanssien jälkeen on savaten peruskurssin aika. ”Ennen sitä ei oikein uskalla riskeerata, että tulisi musta silmä”, Emma hymähtää.

Perheen harrastus ei kaatunut ainakaan peruskurssien vetäjiin. Jos johdatuksen savateen saa Pirkka Pramilta, Rainer Savoselta tai Annukka Volotiselta, ei koko Suomesta taida löytyä kovin montaa kokeneempaa ohjaajaa. Päteviä valmentajia, kuten Mustapha Saddok ja Lasse Moisio, on riittänyt jatkokursseillakin.

Yksi ohjaaja saa perheeltä erityismaininnan. Christer kertoo: "Aloin käydä Jose Tuomisen nyrkkeilyharjoituksissa, kun hän alkoi vetää niitä joskus vuodenvaihteen 2007–2008 tienoilla, ja Elina tuli mukaan hiukan myöhemmin, puhtaasti savate formen pohjalta. Myös Elias alkoi käydä Josen tunneilla kesällä 2008, heti formen peruskurssin jälkeen. Nykyään käymme Eliaksen kanssa säännöllisesti noissa lauantain nyrkkeilytreeneissä."

Vaikka kamppailulaji koko perheen yhteisenä harrastuksena voi tuntua äkkiseltään oudolta, Anderssonit eivät itse näe asiaa näin. "Onhan perheillä usein jokin yhteinen harrastus, veneily, mökkeily tai jotain. Ja kyllähän salilla tulee vastaan aika paljon niin pariskuntia kuin myös muita isiä tai äitejä lastensa kanssa. Meillä on vain ollut onnea, että koko perhe on innostunut samasta asiasta."

Yhteisestä harrastuksesta on hyötyä myös arjen ajankäytössä. "Kun käymme samoissa treeneissä, voimme sovittaa myös ruoka-ajat niiden mukaan. Ja kun tulemme yhdessä kotiin, menevät kaikkien varusteet samalla kerralla pyykkikoneeseen." Kotoa Espoosta harjoituksiin ja takaisin menee äkkiä kaksi tuntia. Onneksi sekä Christerillä että Elinalla on työ, jossa työaikoja voi sovitella harrastuksen mukaan.

Erityisesti talvikaudella perheen elämä pyörii pitkälti savaten ympärillä. "Kotona harrastamme lähinnä pyykinpesua ja käsisiteiden rullausta", Elina tiivistää. "Ja nyrkkeilyn ja vapaaottelun katsomista televisiosta", nuoriso täydentää. Aika ei ole riittänyt kaikkeen. "Baletit ja ratsastukset ovat jääneet", Emma kertoo. Tosin balettiharrastuksesta on ollut hyötyä savatessa: "Jossakin asennoissa on jotakin samaa kuin baletissa. Ja ainakin jalka nousee kevyemmin."

Sukulaiset ja tuttavat ovat suhtautuneet neutraalisti perheen epätavalliseen harrastukseen. "Aluksi ehkä hieman ihmeteltiin, mutta nyt kaikki tuntuvat tottuneen", isä toteaa. Emma tosin on saanut vakuutella joillekin koulukavereilleen, ettei harrastus ole tehnyt hänestä yhtään sen väkivaltaisempaa. "Jotkut kaverit muuttuivat vähän oudoiksi, kun kerroin harrastuksestani. Reaktio oli, että hei, älä vaan lyö. Aivan kuin olisin ollut yhtäkkiä eri ihminen kuin olin ollut edellisenä päivänä."

Kaikkiin kamppailulajeihin kuuluvat – sinänsä harmittomat pienet kolhut ja mustelmat – aiheuttavat silloin tällöin ongelmia. "Joskus sitä vähän miettii, kun on nyrkkeilytreenien jälkeen vähän pandakuviota naamassa ja pitää mennä työtapaamisiin, että laittaisiko päälle ikään kuin selitykseksi jotakin nyrkkeilyaiheista vaatetta. Vai pahentaisiko se vain asiaa", Christer pohtii, ja kertoo anekdootin kotiaan lähellä olevalta kuntosalilta: "Olin siinä lyömässä säkkiä hieman ajatuksissani, kun salin toiselta puolelta kuului parin vanhemman naishenkilön keskustelu: 'Nuo nyrkkeilijät ovat niin sisäänpäin kääntyneitä. Joo, ihan hirveä laji', toinen vastasi. Vilkaisin peiliin, ja kyllähän siinä taisi olla aika keskittynyt ilme."

Perheen miesväki käy treenaamassa kahdestaan myös Savate Clubin ulkopuolella. "Nykyään pystymme sparrailemaan hyvin keskenämme. Ruskiksella olemme käyneet, ja lähikuntosalilla säkkiä lyömässä."

Savate Clubilla harjoittelua on voinut sovittaa oman aikataulun ja tarpeen mukaan, välillä laji- ja välillä cardio- tai tehotreenejä. "Kenties parasta Clubilla on toisaalta tarjonnan monipuolisuus ja toisaalta se, että harjoituksia on tarjolla jokaiselle päivälle."

Christerin mukaan ryhmät ovat joskus kuitenkin niin suuria, ettei ohjaaja ehdi kiinnittää tarpeeksi yksilöllistä huomiota. ”Hiukan liian paljon jää harjoittelijan omien hoksottimien tai kanssatreenareiden huomioiden varaan. Monissa kamppailulajeissa käytetään kokeneempia harjoittelijoita apuohjaajina, kenties jotakin vastaavaa voisi soveltaa meilläkin”, hän ehdottaa.

Kuten usein käy, on yhteisen harrastuksen ympärille kehittynyt oma kielensä – ja näin sama lajiyhteisö yhdistää perhettä joskus huvittavallakin tavalla. Nimittäin, jos joku sivullinen kuulisi haastattelupaikkana käytetyn kahvilan viereisestä pöydästä, kun vanhemmat ja lapset kertoilevat ilkikurisesti toistensa potkimisesta, saattaisi muutama kulmakarva kohota.

Onko koko perheen yhteisellä harrastuksella haittapuolia? "Joskus isä kyllä neuvoo vähän liikaa", lapset sanovat. Eikä neuvojen vastaanottaminen ole puoliso Elinallekaan aina helppoa. "Yritän kyllä ihan tietoisesti hillitä sitä neuvomista, mutta aina se ei onnistu", Christer myöntää. Toisaalta kaikki ovat yhtä mieltä sen olevan myös hieno asia, että lähellä on joku, joka osaa kommentoida, korjata virheitä ja keskustella lajista. Puolin ja toisin.

Varsinaiseen isävalmentajarooliin Christer ei kuitenkaan tunne vetoa: "Totta kai sitä haluaa neuvoa, kritisoida ja rohkaista, mutta itse varsinaiseen valmennukseen minulla ei ole energiaa, eikä oikein kapasiteettiakaan. Erityisesti Eliaksen suhteen minulla alkaa olla jo aika vähän annettavaa."

Saattaa kuitenkin olla, että jälkikasvun valmentamiseen liittyviä päätöksiä on piankin edessä. Perheen miehet kävivät tammi-helmikuun 2012 tasokokeessa läpäisemässä uudet värit, Christer valkoisen ja Elias punaisen hanskan. Kokeen jälkeen toimittajan utelias korva kuuli Eliaksen tokaisevan, että tällä voisi olla kiinnostusta myös kansainvälisiin kisoihin. Savate Clubin kisaryhmä saattaa saada siis vahvistusta – Anderssonin perheestä.

Teksti: Peki Kuusinen