Ikimuistoinen savateleiri MM-kisojen alla Bulgariassa
Isä ja poika Andersson savateleirillä Bulgariassa.
Me, isä ja poika Andersson, olimme lähdössä kisaamaan Bulgariaan elokuun lopulla 2012. Tarkoituksemme oli osallistua savaten assautin maailmanmestaruuskilpailuihin painoluokissa 70 ja 85 kiloa.
Kuulimme, että kisoja edeltävällä viikolla järjestettäisiin lähistöllä Bulgariassa myös savateleiri. Ajattelimme, että jos leirin sisältö olisi kevyt ja tekniikkapainotteinen, voisimme osallistua leirille. Olisihan valmistautumisemme itse kisoihin jo tuolloin lähinnä kevyttä lajiteknistä harjoitetta, ei enää yli puolen tunnin cardioharjoituksia tai muitakaan lihaksia kuormittavia treenejä.
Kyselimme leirin järjestäjältä Alain Tarditsilta tarkempia tietoja. Tämän pikaisesta vastauksesta selvisi, että leiri pidettäisiin Bulgariassa Sapareva Banyassa, joka sijaitsee noin parin sadan kilometrin päässä kisakaupungista Plovdivista. Saimme tietää, että Sapareva on pienehkö kylä Balkanvuorten juurella, hieman alle kilometrin korkeudessa. Luvassa olisi savatetuntien lisäksi vuoristoretkeilyä ja rentoutumista uima-altaalla. Tämä kuulosti hyvältä!
Saisimme tutustua rauhassa reilun viikon ajan Bulgarian tunnelmiin sekä siirtyä sitten levänneinä ja hyvin ympäristöön ja olosuhteisiin orientoituneina kisapaikalle. Muun suomalaisen kisatiimin tapaisimme viimeistään punnituspäivänä Plovdivissa. Lentomatkalla vielä pohdimme, että jos leiriohjelma tuntuisi liian raskaalta, niin jättäytyisimme hieman taka-alalle ja vähentäisimme tehoja.
Saavuimme Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan ja lähdimme pimenevässä illassa taksilla kohti Saparevan kylää, jossa leiri pidettäisiin. Majoituimme siellä Hotelli Germaneaan, joka oli saanut nimensä samalla paikalla sijainneesta muinaisen Bysantin aikaisesta kylpyläkaupungista. Itse Saparevan kyläkin on tunnettu kiehuvan kuumasta geysiristä, jonka vettä käytetään yhä erilaisiin hoitoihin. Marssimme varustelaukut selässä hotellin uima-altaalle, jossa leirin järjestäjä Alain otti meidät vastaan – tervehtimällä suoraan lämpimästä mineraalikylvystä.
Illallisella tapasimme sitten muitakin. Paikalla oli lähinnä MM-kisoja järjestämään tulleita kansainvälisen savateliiton ihmisiä. Tutustuimme myös paikalliseen juustopainotteiseen ruokaan, ja söimme muiden muassa perinteistä juustosalaattia eli shopskaa sekä friteerattua juustoa hillolla ja ranskanperunoita juustokuorrutteella. Painon kanssa meillä kummallakaan ei pitäisi olla ongelmia, sillä pelivaraa olisi muutamia kiloja molempiin suuntiin. Kummankaan mieleen ei lipsahtanut, että seuraavat päivät voisivat kuluttaa meitä niin, että olisimme molemmat vaarassa tipahtaa pykälää alempaan painoluokkaan!
Alain ilmoitti pitävänsä meille aamutreenit, ja lähtö olisi hotellilta jalan kello kymmenen. Yö meni 30-asteisessa huoneessa kuunnellen kulkukoiralauman haukkumista – ja myös kukko ja lehmä yhtyivät kuoroon auringon noustessa. Parvekkeeltamme avautui idyllinen näkymä kohti Rila-vuoristoa.
Vaikka päivä ei ollut vielä pitkällä, aurinko kuumotti jo armotta geysiraukiolle, jossa treenimme oli tarkoitus pitää. Yritimme hakeutua mahdollisimman varjoisaan paikkaan ja aloitimme treenit Alainin johdolla. Lisäksemme mukana oli ranskalainen Laurent-niminen savatööri.
Alkanut harjoitus oli tyylilajia, joka tuli meille hyvin tutuksi leirin aikana. Etsittiin kivenmurikat käsiin ja aloitettiin ”hyppynaruhyppely” veivaten kiviä ilmassa kuivalla pölyävällä kentällä. Samaa jatkettiin 45 minuutin jälkeen, mutta mukaan otettiin 1–2 minuutin tempospurtteja, jolloin käsiä sai lepuuttaa lyömällä niitä eteen. Hauskana yksityiskohtana voinee pitää sitä, että aluksi niin likaiset kivet olivat aina treenin jälkeen kuin vedellä pestyt.
Hikoilu varsinkin ensimmäisinä päivinä oli infernaalista. Jos varjopaikkaamme eksyi paikallisia puistotyöntekijöitä tupakkatauolle, saimme mennä aina siksi aikaa hengittämään raitista ilmaa – eli juoksemaan auringonpaahteeseen ympäri aukiota. Tempo-osuuden jälkeen, jota yleensä kesti 15–30 minuuttia, jatkettiin harjoituksia vielä porrasjuoksuosuudella, jonka jälkeen hölkkäiltiin jäähdytellen. Sitten siirryimme venyttelemään – ja tässä vaiheessa sopi myös juoda, jos oli tullut sattumoisin jano.
Ensimmäisen aamutreenin jälkeen tuumimme, että ihan hyvää peruskuntotreeniä, mutta meille ehkä vähän väärään saumaan. Kun meitä leiriläisiä oli vain muutama, emme kehdanneet kieltäytyäkään. Vaikka myöhempinä päivinä mukaamme liittyivät myös kanadalaiset ottelijat Janesse ja Rebecca, niin sisulla väänsimme, vaikka tiesimme, ”ettei nyt ihan mennä ohjelman mukaan”.
Iltapäivisin oli tarjolla myös itse asiaa – savateharjoituksia. Tunnit, joita oli itse asiassa kaksi peräkkäin, pidettiin läheisessä Dupnitsan kaupungissa. Osallistuimme paikallisen savate/MMA-salin harjoituksiin, joissa Alain toimi leirin aikana ohjaajana. Aluksi oli nuorempien treenit ja heti perään varttuneempien ja edistyneempien treenit, joihin molempiin saimme osallistua. Sali tuntui mukavan viileältä ulkotreenien jälkeen, vaikkei siellä ovea lukuun ottamatta ollut erityistä ilmanvaihtoa. Alustana oli pehmeähkö painimatto. Paikalliset harjoittelijat eivät käyttäneet savateharjoituksissa kenkiä, jonka takia jalkatekniikat saattoivat poiketa totutuista.
Harjoitusten rakenne oli kotisaleilta tuttu: lämmittelyt, tekniikkaa pariharjoituksina ja teema-assautia. Kisajärjestäjien ominaisuudessa mukana olleet Gerhard Schmit ja Gilles Le Duigou osallistuivat muutamana päivänä savatetunneille, joista Gilles myös ohjasi kaksi.
Bulgarialaiset harjoittelijat olivat mukavaa väkeä. Heistäkin osa valmistautui tuleviin kisoihin. Alain järjestelikin harjoituskisoja, joiden oli tarkoitus toimia valmistelevana koitoksena ennen MM-kisakaupunki Plovdiviin siirtymistä. Näimme jo mielessämme itsemme bulgarialaisen kotiyleisön keskellä ottamassa vastaan raivokkaita sääriluupotkuja. Onneksi tapahtuma kuivahti kasaan tilaongelmien takia, ja matsailimme sitten ”omalla” salilla hyvässä hengessä muutamia eriä ilman yleisöpaineita.
Salin porukat kutsuivat meidät lauantaina syömään kanssansa juhla-ateriaa. Tarjolla piti oleman kokonainen vuohi. Mahtavaa, lähdettäisiin aterioimaan niin aikaisin, että aamutreenit jäisivät väkisinkin pitämättä ja iltapäivällä saataisiin vain herkutella! No, juhlapaikka sijaitsi vuorilla, jonne pääsimme tunnin patikoinnin jälkeen. Hienot maisemat, kaukaisuudessa näkyi maastopaloja ja ilma oli jännän sinertävää. Kuljimme läpi paikallisen romanikylän, ja rinteillä laidunsi vapaita hevoslaumoja.
Saavuttuamme juhlapaikalle näimme puiden katveessa pitkän pitopöydän. Esille oli laitettu kaikenlaisia herkkuja, ja juomapuoleenkin oli varauduttu. Bulgarialaiset olivat jo ehtineet aloittaa juhlansa, ja väki oli asettunut pokerinpeluuseen. Elias siirtyi korttirinkiin ja minä jäin nautiskelemaan eineksistä.
Tavoittelin katseellani, josko näkisin meille luvatun vuohen jossain grillaantumassa, mutta tyydyin alkuun muihin herkkuihin. Pian minulle kiikutettiin lautasellinen vuohikeittoa, joka olikin erinomaisen rasvaista ja täyteläistä. Huomasin, että jännästi ovat laittaneet mukaan jotain makaronin tapaista. Vasta myöhemmin tuli mieleeni, että se taisikin olla vuohenpääkeittoa. Hyvää oli, nam!
Elias putsasi pöydän pokerissa, ja ajattelin jo, että kosto iskee seuraavissa treeneissä. Turhaan, hyvällä hengellä mentiin edelleen.
Sunnuntaina meillä olisi vuorossa kauan hehkutettu vuoristopatikointi. Saisimme nähdä kuuluisat seitsemän vuoristojärveä ja kiertäisimme järvien ympäri pitkin harjanteita. Reitin korkeimmat huiput kohosivat melkein kolmeen kilometriin.
Tästä reissusta olimme kuitenkin päättäneet jäädä jo ennakolta pois. Molempien jalat olivat edellisen viikon treeneistä lyijynraskaat, ja ajattelimme, että vielä olisi neljä päivää aikaa palautua ennen kisoja. Mitä vielä, kohta löysimme itsemme samasta jonosta tarpomassa muun porukan kanssa. Onneksi kuitenkin lähdimme, sillä maisemat olivat mykistävän kauniit ja koko päivä suurenmoinen!
Kaiken rehkimisen ohella toki nautimme yhdessäolosta muun leiriporukan kanssa ja muistimme myös välillä rentoutua hotellin altaassa. Noin 35 asteinen lämmin vesi teki väsyneille lihaksille ihmeitä. Hieronnassakin kävimme pari kertaa. Teimme varmaan kaiken juuri päinvastoin kuin olisi valmistautumisessa pitänyt. Toisaalta ajatukset pysyivät hyvin poissa lähestyvistä kisoista, ja nuppi sai lepoa. Ja nuorina urheilijoina palautuisimme toki nopeasti!
Jätimme Saparevan taaksemme siirtyäksemme MM-kisakaupunki Plovdiviin. Siellä meitä odotti mielenkiintoinen tapahtuma ennen kisoja. Olimme lupautuneet jakamaan kisoja mainostavia flayereita. Ajattelimme, että tässä olisi hyvä tilaisuus tutustua samalla kaupunkiin. Sitten kuulimme, että jakamisen ohella meidän pitäisi laittaa pystyyn myös savatenäytös. Pakkasimme reppuihin savatekengät ja hanskat ja lähdimme reissuun. Jaoimme isolla porukalla mittavan määrän flayereita, ja ihmiset olivat aidon kiinnostuneita tulevasta tapahtumasta. Molya – olkaa hyvä, tuli toistettua muutama sata kertaa.
Näytöksessä meidän kahden lisäksi olivat esiintymässä myös kanadalaiset savateuset Janesse ja Rebecca. Ottelupaikkoina olivat vilkkaalla turistipaikalla sijaitseva muinaisen Rooman aikainen esiin kaivettu näyttämö sekä kauppakadun varrella oleva suihkulähteen edusta. Lopulta tytöt taisivat löytää toisensa itse suihkulähteestäkin. Lupia ei kyselty ja pokkana vedettiin. Hauskaa oli ja luulemme, että yleisökin tykkäsi!
Itse MM-kisat ovatkin sitten toinen tarina, muut kynät kirjoitelkoot niistä.
Molya!
Teksti ja kuvat:
Elias ja Christer - tai mexikolaiselta kisailijalta saadut nicit
El Chico & El Grande Andersson