Kisamatka savaten synnyinmaahan – Challenge de Paris 2019
Marraskuisena perjantaiaamuna sinivalkoisiin Savate Club Helsinki -huppareihin pukeutunut joukko käänsi päitä lentokentällä. Ohikulkijoiden katseet tuntuivat etsivän vastauksia kysymyksiin: oletteko menossa kilpailemaan, millaisesta lajista on kyse, tuleeko voitto kotiin?
Ensimmäistä kertaa ulkomaille kisaamaan lähtevien kuuden ottelijan tunnelmat olivat iloiset, vaikka muutamat toistelivatkin hieman hermostuneesti mantraa ”ei kyllä jännitä yhtään”. Tosiasiassa kaikkia varmasti mietitytti, mitä päässä tulisi pyörimään kehässä.
Muistuisivatko väistöt, sivuliike, suojaus ja oikeat potkutekniikat tarvittavalla hetkellä mieleen? Entä millainen kuva meidän kauttamme välittyisi kotiseurasta ja Suomesta?
Ilmaan siis noustiin ”kauhun ja innon sekaisin tunnelmin”, mutta samalla ”ihan luottavaisin mielin”.
Pariisilaisten savate-seurojen välisellä, vuosittain järjestettävällä kisalla on hyvä maine. Tapahtuman tiedetään olevan mukava ja sopivan myös aloittelijoille. Suomalaisia on aiemminkin vieraillut näissä karkeloissa.
Matkaseurueen muut kolme jäsentä olivat sitä paitsi kovatasoisempienkin kansainvälisten kilpailujen kokeneita konkareita. He jakoivat auliisti asiantuntevia vinkkejä niin kehään kuin sen ulkopuolellekin: pieni hermoilu kuuluu asiaan, mutta on tärkeää muistaa syödä, lämmitellä ja levätä fiksusti – sekä hengittää. Keskittyminen perusasioihin tulee ensin, ne hienoimmat kiertopotkut ehkä joskus myöhemmin.
Challenge de Paris -kisa osoittautuikin erittäin myönteiseksi kokemukseksi myös niille, joille se oli ulkomaan debyytti. Kaiken kaikkiaan kisamatka oli unohtumaton elämys. Jokainen ottelija saa olla itsestään huippuylpeä. Myös otteluiden odottelu porukalla jäi mieleen, sillä ”joukkueena oleminen oli hienoa!”
Mutta eipäs mennä asioiden edelle. Miten homma toimi paikan päällä?
Ensimmäinen ”voitto” saavutettiin puntarilla, sillä jokainen kilpailija oli kisajärjestäjille ilmoitetussa tavoitepainossaan. Kukaan ei myöskään ollut unohtanut tositteita ottelemisen mahdollistavasta vakuutuksesta ja lääkärintodistuksesta.
Järjestäjä huomioi otteluparien muodostamisessa paitsi sukupuolen ja painoluokan myös taitotason. Siksi meiltä oli tiedusteltu etukäteen suoritetun hanskan väriä ja harjoitteluvuosia. Tämä rohkaisi osaltaan ensikertalaisia mukaan.
Kahden päivän aikana yhteensä kolmeen kehään nousi noin 120 kilpailijaa, joista osalla oli kaksi, osalla kolmekin matsia. Ottelulistojen tekeminen, tapahtuman aikatauluttaminen ja riittävän tuomarijoukon varmistaminen vaati järjestäjältä suurta panostusta. Ranskalaiset olivat mielestämme ”ihanan kohteliaita” ja suoriutuivat mallikkaasti kaikesta – kisakahvion herkullisia patonkeja unohtamatta.
Vaan eväät sikseen, vaikka hiilarit ja protskut tärkeitä ovatkin. Miltä kehään meneminen ja siellä oleminen tuntui?
Kun suojat ja hanskat oli varustetarkastuksessa todettu asianmukaisiksi, oli vielä hetki aikaa hengitellä. Sitten pikainen vilkaisu kulmahenkilöihin ja köysien välistä kehään, vastustajan tervehtiminen ja menoksi.
Hetkessä ”sykkeet nousivat kuin itsestään”, kuten yksi meistä totesi. Turha hötkyily kuitenkin unohtui kehätuomarin huudettua ”allez!”
Lopulta itse matsit eivät juurikaan jännittäneet. Oli keskityttävä olennaiseen. Ottelukellon käydessä kolme kertaa puolitoista minuuttia jokainen teki parhaansa. Erätauoilla kulmasta saatiin hyviä taktisia neuvoja ja rohkaisua. Salin puolelta kantautui äänekästä kannustusta matsien aikanakin.
Kehässä aika tuntui sekä pysähtyneen että kuluvan humauksessa. Tapahtui intensiivistä oppimista kuin pikakelauksella.
Osa vastustajista oli voitettavissa, mutta monet olivat ”huippukovia ja taitavia ottelijoita”. Tämä ei varsinaisesti yllättänyt, olivathan pohjoisen viikingit nyt valloittamassa savaten synnyinmaata – tai ainakin saamassa ensikosketuksen ulkomailla kisaamiseen.
Kehässä kukaan ei jäätynyt eikä päässyt lepäilemään, eivät vastustajatkaan. Haasteista huolimatta, ellei juuri niiden ansiosta, oma tekeminen tuntui mielekkäältä: ”Matsien jälkeen oli mahtava fiilis!”
Kisakokemus motivoi myös tulevaan treenaamiseen. Yksi jos toinenkin taisi matkan inspiroimana valita itselleen jonkin ottelullisen osa-alueen, johon jatkossa haluaa erityisesti panostaa. Viimeistään tässä vaiheessa kävi selväksi, että lajiin voi todella jäädä koukkuun. Eräs alkumatkasta hieman hermoillut debytantti summasikin kisafiiliksensä näin:
”En malta odottaa seuraavia kisoja!”
Reissu oli omalla tavallaan rankka, mutta kaikkien mielestä se kannatti ehdottomasti tehdä. Itseluottamus ottelijana kasvoi jokaisella, eikä joukkueen tarvinnut palata kotiin tyhjin käsin. Mitaleja tuli yhdeksän hengen tiimille yhteensä kuusi: yksi kulta, kaksi hopeaa, kolme pronssia. Ei huono saavutus, etenkin kun meillä oli samalla hauskaa.
On helppo todeta, että Challenge de Paris sopii myös ensikertalaisille. Tämän luettuasi Sinäkin saatat tuntea heräävää houkutusta kokea jotain vastaavaa… Oli miten oli, kisaryhmän vahva suositus kuuluu: tule jatkoryhmän harjoituksiin ja Konalassa lauantaisin järjestettäviin assaut-treeneihin.
Matalalla kynnyksellä ja taitotason huomioiden kehään saa nousta myös Savate Clubin otteluharjoituksissa sekä kansainvälisessä Helsinki Savate Open -tapahtumassa 25.–28.3.2020. Kuka tietää, ehkäpä saamme silloin myös ranskalaisia ystäviä vastavierailulle.
Ensikertalaisia haastatteli ja joukkueen puolesta raportoi Satu.
Kuvat: Janne Sinivirta