Kilpailutuloksia / Nyrkkeily
16.12.2024
Savate Club järjestää mitalikahvit 10.1.2025 Sörnäisten salilla klo 15!
Savate Clubin Nikolas Bailey otteli itsensä upeasti Suomen mestariksi nyrkkeilyn SM-kilpailuissa Kuortaneella!
Tulokset:
Välierät
Nikolas Bailey (Savate Club) - Dmitri Tretjak (Helsingin Tarmo) 4 – 0
Välierässä Nikolas sai vastaansa moninkertaisen SM-mitalistin ja yli 80 ottelun kokemuksen omaavan Dmitri Tretjakin. Nikolas teki kuitenkin alusta asti selväksi, että tämän vuoden SM-kehä kuuluu hänelle vieden kaksi ensimmäistä erää selkeästi.
Viimeisessä erässä, Nikolaksen varmistellessa voittoa, pääsi kokenut Tretjak mukaan otteluun, mutta kahden ensimmäisen erän työ palkittiin selkeällä tuomariäänivoitolla.
Finaali
Nikolas Bailey (Savate Club) - Lasse Kourula (Karihaan Tenho) 5 – 0
Finaalissa vastaan asettui tänä vuonna tappioton ja niin ikään usean kymmenen ottelukokemuksen omaava Lasse Kourula. Kourula on tänä vuonna napannut monta kovaa päänahkaa, mutta Nikolaksen liike ja tarkat osumat söivät vastustajan parhaat tehot. Ottelun jälkeen voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä ja Nikolas palkittiin Suomen mestaruudella!
Mestaruus oli Savate Clubille järjestyksessään neljäs miesten sarjoissa saavutettu Suomen mestaruus. Tämän lisäksi Savate Club on saavuttanut 6 mestaruutta naisten sarjoissa.
Savate Clubin Suomen mestarit:
| Nikolas Bailey | 2024 | miehet 86kg |
| Shirahmad Hassani | 2019, 2020 | miehet 52kg |
| Ari Lehtimäki | 1998 | miehet 54kg |
| Annukka Volotinen | 2009, 2010, 2013, 2014 | naiset 64kg |
| Janica Laine | 2010, 2011 | naiset 75kg |